Kangasmetsän koulu Kodin ja koulun yhteistyö

Kirjautuminen



PDF Tulosta Sähköposti

Kodin ja koulun yhteistyö

Koulun vanhempainillat ja tapaamiset pidetään syyslomaan (vko43) mennessä. Vanhempainilloista ilmoitetaan erikseen kotiin tulevalla tiedotteella.

 

Kodin ja koulun kannalta tärkeä yhteistyömuoto toteutetaan usealla eri tavalla:


- henkilökohtaisina tapaamisina
- luokkakohtaisina tilaisuuksina
- luokka-asteittaisesti tai
- koko koulun yhteisenä tapahtumana.

Toivomme teidän ottavan yhteyttä niin mukavissa kuin kiperissäkin asioissa. Meidän tehtävämme on yhdessä teidän vanhempien kanssa selvittää ne. Mikäli lastanne kiusataan, hänellä on oppimisvaikeuksia tai haluttomuutta lähteä kouluun ottakaa ehdottomasti yhteyttä kouluun.

Vanhempainyhdistys ja -toimikunnat

Kangasmetsän koulun vanhempainyhdistys ry:n tavoitteena on tukea oppilaiden opetusta, virkistystoimintaa sekä toimia eräänlaisena linkkinä kodin ja koulun yhteistyössä. Vanhempainyhdistys järjestää yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa pieniä talkoita ja luentotilaisuuksia. Tempauksista ja tilaisuuksista saaduilla varoilla on järjestetty oppilaille erilaisia retkiä sekä hankittu koululle mm. opetusvälineitä ja välituntiaktiviteetteja. Toiminnan jatkumisen turvaamiseksi vanhempainyhdistykseen ja toimikuntiin toivotaan tuoreita vanhempia uusin ideoin ja mielipitein.

 

Vanhempainyhdistyksen johtokunta 2009

1. Outi Korkeala puheenjohtaja
2. Tiina Viitasalo sihteeri
3. Ursula Vainionpää varapuheenjohtaja
4. Marika Väisänen rahastonhoitaja
5. Tanja Kivimäki jäsen
6. Maarit Kauppi jäsen
7. Pirita Mylly jäsen
8. Elina Kinnunen jäsen

 

Vanhempainyhdistyksen johtokunta kokoontuu kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 18.30 opettaja Tiina Viitasalon luokassa (2-kerros). Kokoontumiset ovat kaikille koulumme vanhempainyhdistyksen jäsenille avoimia.

 

Tervetuloa kaikki sekä uudet että vanhat toimintaan mukaan!

Viimeksi päivitetty 13.12.2009 17:31
 

Etsi sivustolta

Kuninkaanlähteenkatu 14 PL 47 Fax 02 577 2333 kangasmetsan.koulu(a)kankaanpaa.fi
38701 Kankaanpää Puh. 044 577 2361

© Kangasmetsän koulu | Toteutus Tite Oy